Supi starttasi kevätkautensa 2-sarjan noususarjassa vieraspelillä Hämeenlinna Akatemiaa vastaan. Päivä oli sunnuntai (12.1), paikkana Ojoisten koulu ja lenkkisää pilvinen nollan asteen hujakoilla.
Hämeenlinnan nuori joukkue oli supilaisille syyskauden myötä tuttu ja tämä helpottikin peliin valmistautumista; pukuhuoneessa ehdittiin vaihtaa niin tuorepuurojen ja pastasalaattien reseptit kuin kokemukset uusista energiajuomista ja protskupatukoista. Pelin osalta kuitenkin sovittiin, että tavoitteena on pyrkiä laadukkaaseen tekemiseen ja välttää turhia notkahduksia.
Ensimmäiseen erään lähti passariksi Sainio, keskipelaajiksi Huhtanen ja Lumiainen, yleispelaajiksi Ahola ja Simola, hakkuriksi Lahti ja liberoksi Prittinen. Aloituspallo vihellettiin klo 14:02 ja tätä palloa lukuun ottamatta supi naputteli Aholan ja Simolan avulla pisteitä siirtyen 5-1 johtoasemaan. Myös tästä eteenpäin erä pysyi Supin hallinnassa ja sen viimeisteli hienoilla syötöillään hakkurimme Emilia pisteisiin 25-11.
Toiseen erään vaihdettiin keskareiksi Siikala ja Helin, hakkuriksi Simola ja toiseksi yp:ksi Hakalahti. Supi karkasi nopeasti 10-3 johtoasemaan eikä vastustajan useista pelaajavaihdoistakaan ollut apua piste-eron kaventamisessa. Supin hyökkäykset kulkivat erityisesti laidasta, syöttö pysyi painavana ja toisaalta myös vastustajan omat virheet helpottivat supinaisten työtä. Erä Supille 25-11.
Kolmanteen erään lähti keskareiksi Lumiainen ja Siikala, hakkuriksi Lahti, yleispelaajiksi Hakalahti ja Helin ja liberoksi ja passariksi aiempien erien tapaan Prittinen ja Sainio. Supilaisten harmiksi aiempien erien hyvää pelivirettä ei saatu täysin pidettyä yllä vaan supinaiset sortuivat niin syöttö- kuin vastaanottovirheisiin. Niimpä Supi joutui turvautumaan jopa aikalisään tilanteessa 17-15 Hämeenlinnan kirittyä itsensä supin kannoille ja vaihtoi lisäksi Helinin tilalle laitaan Simolan. Onneksi erän lopulle koitti Lahden syöttövuoro ja sen siivittelemänä erä supilaisille 25-18 kellon lyödessä 15:02.